Joulutontun tuontipaja



  • Laitetaan joulun ilosanoma kiertämään ❤ Nyt teille rakkaat virtuaalitoverit ois tarjolla ilmaisia jouluteemaisia tuonteja vain joulukuun ajan. Onkohan turhan aikaista? En usko. Kerkeääpä kaikki mukaan ja mullakin on aikaa tonttuilla enemmän eikä tuu kiirettä 😊

    Kirjoita siis alas kirje joulupukille minkä rotuisen ja sukupuolisen hevosen/ponin/koiran/kissan tai minkä tahansa eläimen toivoisit joululahjaksi. Voit kertoa myös kirjeeseen muita toiveita jos niitä on. Kerro toiveessasi myös jos et tahdo jouluteemaista tuontia, mutta silloin toivoisin sinun esittävän minulle eri teeman, jotta tuontien tuominen olisi kivempaa minulle.

    ps. Kirjettä voi hyödyntää myös tulevan tuonnin päiväkirjamerkinnäksi 😉

    Jokaiselle tuonnille saat 2-polvisen sukutaulun, nimen ja perustiedot tahtoessasi (kasvattaja, väri, säkä, rotu, painoitus). Tietoja saa myös muutella mieleisekseen. Ainoa mitä toivon olisi, että merkkaat tuojaksi sarqquu tuonnin sivuille ja esität sivut kun ne ovat valmiit (sivuilla ei kiirettä). Voit myös pistää hyvän kiertoon ja tehdä itse jotakin kivaa toisille joulun kunniaksi 😊

    ps. Tuontia ei oo pakko ottaa jos se ei mielytä.

    Hyvää joulun odotusta kaikille tasapuolisesti ❤


  • Esteratsastajat

    Rakas joulupukki,
    Adinaan on jo pitkään toivottu uutta sieniponia mushroom linjan jatkajaksi ja pikkuisille kaitsijoiksi, omassa mielessäni on siintänyt kaunis tummanharmaa yksilö, jolla on hopeiset jouhet, eikä haittaa, jos tontut ovat erehdyksessä taitelleet sen pitkään kuontaloon punaisen joulunarun tai pari koristamaan… Oripoika olisi meillä toiveissa, tonttujoukon saadessa sellaisen kiinni shetlannin nummilta (kuulemma muutama maahinen voisi ehkä onnistua saapumaan paikalle apujoukoksi). Ponille emme toivo kuuta taivaalta tai muutakaan maallista omaisuutta mukaan, riittää kun se voisi osallistua meidän aattomaastolle reki perässään. Olisi vallan ratkiriemukasta, jos ponin jouluiseen nimiteemaan saisit jotenkin hauskasti keksittyä tuon sieniteeman myös! Muuten saat vapaat kädet, kunhan muistat tiputtaa ponin jossakin kohden Rovaniemeä alas reestä. Kaiketi uuttera etsintäpartiomme lyhtyineen löytää ponin sieltä nähtyään missä reki pysähtyy. Voisitko tänä vuonna ottaa muorinkin mukaan? Viime vuonna emme häntä nähneet lainkaan, mikä herätti melkoista epäilystä tonttujen iltahartaudessa.

    Rakkahin terveisin, Jannica & Adinan odottava ponipoppoo



  • Rakas sarqquu -pukki,

    Tänä jouluna en toivo mitään suurta,
    vaan yhtä pientä ponipalloa.
    Ehkä niitä saattaa olla jo monta,
    mutta silti tahtoisin yhden - toivotonta?
    Olisi se varmasti kiltti ja soma,
    aivan Bellan ikioma!
    Ei väliä onko ori vai tamma,
    kunhan ei ole ihan mamma!
    Saisi olla pörröinen shettis,
    jolla on säkä metris.
    Bella sitä hoitaisi ja puunaisi,
    aivan varmasti pilalle palvoisi.

    ~ Hyvää Joulua pukille ja muille toivottaa Bella.



  • Rakas Joulupukki

    Tänä jouluna toivoisin tammaa. Tiedäthän, sellaista hyvällä suvulla varustettua, suorajalkaista ja hyväselkäistä. Olisi se kiva, jos korvien välikin olisi kunnossa. Ja jos se olisi vielä kaunis kuin karamelli, kullanruskein kyljin ja mustin jaloin. Niin, olisi sillä hyvä olla lahjoja kouluradoille, mutta ei se haittaa, jos hypätäkin osaisi. Ja niin, parasta olisi, jos tälläsen löytäisi trakehnerina, ettei sieltä paketista ilmestyisi kuitenkaan mitään pikkuponia.


  • Suomenhevoskasvattajat

    Rakas joulupukki,
    Tänä vuonna toivoisin ponia - mielellään edes melkein täysijärkistä shetlanninponia, sillä sellaista meiltä ei vielä ennestään löydy. Plussaa olisi, jos se osaisi vetää kärryjä perässään eikä se söisi naapurin Eila-tädin kukkaistutuksia. Eikä sekään haittaisi, jos se olisi söpö ja pörröinen.


  • Tarinaheppailijat

    Rakas joulupukki
    Tänä vuonna toiveena ei olisi shetlanninponi tai suomenhevonen. Haluaisin ikioman paint-hevosen. Suloisen, kirjavan lehmäheposen. Tamma tai ori, ihan sama. Kunhan järkevä ratsu, niin lähes kaikki kelpaa.



  • @jannica Tässäpä tälläinen kiva pieni poni vetämään rekeä teidän reissuillenne 🙂 kylläpä tämä ori myös vähän valjakkoajon saloja taitaa! Hyvää joulun odotusta ja toivottavasti poni ilahduttaisi teitä 🙂

    🎁 Elf’s Magic Mushroom / Some Mushrooms For Elfs
    shetlanninponi ori
    85cm mushroom (rt?)
    valjakkoajo (va. noviisi)
    s. 16.08.2018 Iso-Britannia
    kasv. Elfenwall

    i. Elf’s Mush In Rooms
    ii. Rony v.d. Elienwin
    ie. Elfenwalls Maitake

    e. Miesje v.d. Lievhaner
    ei. Berryland’s Captain America
    ee. Mirake v.d. Lievhaner



  • @Bella Tää ei oo ihan mamma, mutta on silti ihan kiltti ja soma (kunhan tamma saa vaan kaiken huomion itselleen). Ihan söpö ja höppänäkin poni, joka toivottavasti ihastuttaa ja vihastuttaa sinua vielä pitemmänkin aikaa 🙂

    I’m So Elfish / I’m Just A Elfish / Sorry I’m Elfish / Elfish v.d. Bloemendhal
    shetlanninponi tamma
    100cm rautias
    valjakkoajo (va. noviisi)
    s. 19.07.2018 Alankomaat
    kasv. Bloemendhal Stud

    i. Fisherman v.d. Bloemendhal
    ii. Manny v.d. Bloemendhal
    ie. Fanny v.d. Weenia

    e. I’m So Perfect
    ei. Bradford Black Jaguar
    ee. Alania’s Perfectionist

    @Loci Tässäpä ihanan makeahko ja vielä oikein eteväkin traksutamma sulle! Kaikenlisäksi varustettuna kivalla luonteella.

    Glitterbun / Brandyberry / Sugartree
    trakehner tamma
    164cm ruunivoikko
    kouluratsastus (ko. Int II, re. 90cm)
    s. 19.06.2018 Saksa
    kasv. Gestüt Hempholme

    i. Mr. Boston
    ii. Driftless Glen
    ie. Afire Love

    e. Sugarmouse
    ei. Critical Breakdown
    ee. Berry Cobbler

    @Hazel Tässä poni joka on ulkoapäin vähän hapananaamainen kaveri, mutta sisältä täyttä kultaa. Hauskalla tavalla ihan söppänäkin, kun sen puunaa nätiksi ja kauniiksi. Mitenkä hapannaama ja pinkit rusetit yhdistettynä ei voisi huvittaa (hän näyttää vähän tältä ) 😄 Vetää hyvin kärryjä perässä ja on oikein etevä valjakkoponikin!

    Grinch Stole The Christmas! / Grinch’s Christmas Spirit / Grinch’s Get A Gift / Evil Grinch
    shetlanninponi ori
    97cm musta
    valjakkoajo (va. noviisi)
    s. 02.06.2018 Iso-Britannia
    kasv. Grinchen

    i. Grinch The Evil One
    ii. Grinch’s Happy Face
    ie. Myrlyhill’s Emanuella

    e. Sanlows Little Pumpkin
    ei. Sanlows Pumpkinhead
    ee. Sanlows Little Sunrise



  • Hyvä Joulupukki,
    Tänä vuonna suurin toiveeni olisi saada ikioma ratsuponi. Mieluiten sellainen lempeä, ruunikonkirjava ruuna jolta löytyisi hieman enemmän korkeutta. Olisi mahtavaa jos se olisi sellainen jonka kanssa pääsisi kilpailemaan kenttäratsastuksessa ja puuhailemaan kaikkea muutakin kivaa. Paras sen ei tarvitse olla missään, enemmänkin sellainen hyvän mielen poni.



  • rakas 🎅,

    toivon lahjaksi:
    🥕 (paljon!!1)
    uuden 🐴-kaverin (sellasen joka tykkää leikkiä eikä saa olla poika ettei tuu poikapöpöi)

    t. lysti

    PS. uus kaveri ei saa olla liian vanha koska vanhat ponit on tylsiä. ja haluun sellasen kaverin joka juoksee nopeesti mut ei nopeemmin ku mä koska haluun voittaa meidän väliset laukkakisat sitte… 🏆

    PPS. oon ollu koko vuoden tositosi kilttinä 😈



  • @aava-p Tässäpä sulle ihka aito lännenheppa varustettuna lehmänhermoilla. Opettaa varmasti westernin salat aloittelijoillekin.

    Imma Be A Snowman / Jamming Snowman / Ol’ Snowman
    paint ori
    156cm mustankirjava tobiano
    westernpainoitus (ratsastusluokat)
    s. 16.07.2018 Yhdysvallat
    kasv. Connor Robinson

    i. Ol’ Man River
    ii. Hard To Drive
    ie. Ol’ Lady

    e. Imma Be A Good Girl
    ei. Imma Be A Good Boy
    ee. Dancing In The Moonlight


  • Esteratsastajat

    Voi vitsit miten ihana, kiitoksia paljon 😍 laittelen sivuja pian!



  • @jannica ihana et kelpaa 😊

    Jos tuonnit ei jostakin syystä nappaa niin sen voi myös jättää ottamatta 🙂

    Tuon näitä sit sitä mukaan kun aina inspis iskee mut jokainen tulee omansa saamaan 🙂


 

10
Online

939
Users

12.5k
Topics

231.8k
Posts

Kysyttävää, kommentoitavaa tai palautetta? Ota yhteyttä suoraan ylläpitäjään (Tilli): maatila.pemberley@gmail.com.

Looks like your connection to Keskusta was lost, please wait while we try to reconnect.