Paluu virtuaalimaailmaan (e: hostipaikka ja ulkoasu)



  • Heippa! 🌸

    Jotkut vähän vanhemmat harrastajat saattavat muistaa meikäläisen, vaikka olenkin muutaman vuoden ollut kadoksissa kiinnostuksen puutteen vuoksi. Nyt kuitenkin on alkanut takaraivossa taas kytemään ajatus, että mitä jos palaisi pikkuhiljaa takaisin tosin ehkä vieläkin hieman epäaktiivisena. Tallejahan mulla oli ennen taukoa Yoran (shetlanninponit), Westbound (omat yksityiset) ja Vadelmavaara (ratsuponit), mutta ajattelin jollakin tapaa kaiken yhdistää Vadelmavaaraksi. Osoitteitahan näille ei tällä hetkellä ole, koska lopetin oman domainin jonkun aikaa sitten.

    Sen pitemmittä puheitta etsinnässä olisi siis hostipaikka ainakin siksi aikaa, että osaan päättää alanko maksamaan taas omasta domainista. Tekstejä en ainakaan kovin aktiivisesti lupaa palkaksi ja taidan niiden osalta ollakin vähän ruosteessa näin alkuun, mutta joku kuukausittainen kohtuullinen rahasumma olis enemmän kun ok.

    Olisi myös mahtavaa saada uusi ulkoasu uuden alun kunniaksi! En vielä yhtään tiedä millaista etsin, joten halukkaille laitan sitten ohjeita vaikkapa sähköpostin välityksellä. Palkaksi tästä maksaisin mielelläni kohtuullisen summan ihan rahaa, josta voidaan tekijän kanssa keskustella niin, että molemmat ovat tyytyväisiä. Mistään kamalan monimutkaisista ulkoasuista en ole koskaan välittäny, mutta toivoisin tekijän silti olevan hyvä hommassaan.

    Tässäpä kaikki näin alkuun. Mua ehkäpä myös vähän kiinnostaisi, että mikä täällä on tätä nykyä pinnalla ja mistä ihmiset tykkää ja innostuu? Onko joku selkee rotu ylitse muiden? Kasvatustallit vai puskatallit? Kaikkee saa kertoa jos haluaa! 🙂


  • Tarinaheppailijat

    Taikaponi.net voi hostata ilmaseksi, hevosten kuvat saa ladata domainille 🙂


  • Sekalaisen sakin omistaja

    Lämpimästi tervetuloa takaisin! Itse uudemman sortin harrastajana en ole sinua varmaan koskaan tavannutkaan, mutta olisi mukavaa päästä virtuaalihevosten saralla tutustumaan! ❤ Mikä nykyään on pinnalla? Enpä tähän osaa oikein mitään vastata… paitsi yksi selkeä ainakin kasvatusrotuna on suomenhevonen, joiden määrä on aivan hirvittävän suuri, kuten myös kyseisen rodun kasvattajien 🤔 Viimeaikoina kyllä tuntunut, että tarinatallit ovat tuntuneet ilmestyvän enemmän tai vähemmän mm. tänne keskustan palstoille 🤗



  • Mä teen tilausulkoasuja, esimerkkiä voi katsoa vaikkapa allekirjoituksen talleista 😊


  • Tarinaheppailijat

    Noniin, piti äkkiä puhelimella törkätä tuo eka viesti hostauksesta, nyt voinki paremmin vastailla sitten. Mää muistan sut hyvinkin, itse pyöriny evan, Laura K. ja eepu nimimerkeillä kuvioissa, vaikka nyt olinkin vasta mitähittoateen-tauolla. Suokit on edelleen in, itsekin olin suokkikasvattaja mutta löin tallin jäihin tauolta paluun jälkeen ja päätin alkaa keskittymään tarinapainotteisiin piirroshevosiin ja talli onkin juuri rakenteilla 😛 Tuntuu että tarinapainotteisia talleja on enemmän kuin ennen taukoa, mikä on musta hyvä asia. Rennompi tapa harrastaa on hyvä, eikä kaikki maailman laatuarvostelut ole pakko käydä jos ei siltä tunnu - itse en ainakaan käy jos en halua.



  • @knipse Kiitos paljon! 🙂 mä katselinkin, että vaikka suokit on mun mielestä aina ollu isossa suosiossa niin nyt näyttäis olevan todella paljon pinnalla.
    @Nikki joo katselen! 🙂
    @eepu joo laittelinkin viestiä!



  • tervetuloa takaisin ! en tiedä muistatko mua, mutta mä ainakin muistan sut ! 😅 niinkun edelliset jo sanoneet, tällä hetkellä aika pinnalla on tarinointi ainakin jossain muodossa (joka on saanut myös mut pyörteisiinsä). muutenkin sellanen rennompi harrastelu on selkeästi tullut laatiksien edelle, minkä huomaa että jalostusmateriaalilta tai kasvattien tulevilta kodeilta ei aina vaadita enää ehdotonta laatuarvostelutavotetta. puoliveriset porskuttaa menemään, saksalaiset kantakirjat ja zangersheide sekä fwb ja kwpn edelleen aika vahvoilla. ratsuponipiirit on vähän hiljentyneet, mutta connut ja nyffit sitten taas aktivoituneet 😄

    mäkin voi tehtailla jotain ulkoasuja kun tässä heinäkuussa on vielä aikaa. allekirjoituksen talleilta saa näyttöä, uusimpina tuotoksina taitaa olla tilausulkoasu ja tänään Bulgarin päivitetty ulkoasu. mainitsen nyt jo, että jos haluaa myös mobiiliystävällisen ulkoasun niin sit ei kannata kääntyä mun puoleen 😆


  • Laukkaurheilu

    Tervetuloa takaisin! Muistan sut ❤
    Mulla ois vapaana ulkoasuista vielä tuo 2, mutta toki voin yrittää tehdä ohjeilla sulle mieluisen 🙂 Mobiiliystävällinen ulkoasu onnistuu!



  • Mäkin kovasti katselin, että nyt on kovin tutun oloinen nimimerkki, mut hei, mehän nähtiin Tampereen miitissä joskus muutamia vuosia sitten, eikö! 😄 (t. Siiri/ex. Sachiyo)

    Tervetuloa takaisin! 🙂


  • Moderaattorit

    Kiva saada sut takaisin mukaan 🙂 Muistan kyllä!



  • Tervetuloa takaisin! Mulle voi pistää ulkoasuohjeita tulemaan jos haluut, oon sulle joskus tehnytkin 🙂



  • @leahiiii ehdottomasti muistan sut! 🙂 mä tutkailen totoa ulkoasuasiaa ja laittelen viestiä jos suhun päädyn!
    @Dimma muistan kyllä ehdottomasti sut, ollaan siellä miitissäkin nähty silloin ❤ toi ulkoasu 2 ei oikein miellyttäny omaa silmää, mutta laittelen viestiä jos päädyn suhun tässä ulkoasuasiassa!
    @Siguri joo ollaan nähty ja muistan kyllä erittäin hyvin sut! 😄 ❤
    @Elisa kiitos! Muistan sut myös 🙂
    @Kirsiina Muistatko yhtään mihin tallille silloin teit sen ulkoasun? jos mulle muistuis yhtään mieleen, että millanen se oli :’) muistan kyllä tosiaan, että oot jonkun tehnyt!



  • @mibula Taisin tehdä Yoraniin sen vaaleanpunaisen. Nyt on kyllä taidot kehittyny 😂



  • @kirsiina no mut sehän oli tosi kiva kanssa jo silloin! Mä laitan sulle viestiä! 🙂


  • Laukkaurheilu

    @mibula No niin mä vähän mietinkin, kun joku miitistä puhu, että oltais nähtykin siellä! 😄



  • He-hei! Toinenkin paluumuuttaja! Jihuu. Tervetuloa takaisin! 😄


 

12
Online

983
Users

12.9k
Topics

242.0k
Posts

Kysyttävää, kommentoitavaa tai palautetta? Ota yhteyttä suoraan ylläpitäjään (Tilli): maatila.pemberley@gmail.com.

Looks like your connection to Keskusta was lost, please wait while we try to reconnect.