O: PRE (ej evm pre emäksi)



  • Muoks! Ori löytyi, joten Aragonille etsitään evm-sukuista morsianta! Ei tarvitse olla piirretty, mieluiten ehkä kimo, mutta ei mielellään erikoisvärinen. 🙂 sukua tulisi olla merkitty sivuille vähintään kahden polven verran!

    Joukossa suurpienessä ois kolo yhdelle pitkän ajan haaveelle eli PRE-hevoselle! Pitkään oon sellaisesta haaveillut, eikä se laantunut mihinkään. Tästä ihanuudesta olisi tulossa piirretty, joten ideaalinen haave on myös piirretyt vanhemmat. PRE tosin ei taida kovin yleinen rotu olla sillä saralla, siksi en sanokaan ei myöskään kuvallisille vanhemmille. Hevosen ei tarvitse olla tilausvarsa, joten myös vanhempia yksilöitä saa esitellä. Luvassa kisausta ja hidasta laatiksen tavoittelua.
    toiveita:

    • 1-3-polvinen
    • väri kimo, ruunikko tai musta
    • ehkä jopa hieman vanhempi?
      kiitos 🙂


  • Katsotaanpas mitä meiltä löytyy! Kaikki vanhemmat ovat kyllä valokuvallisia, mutta meillä ei ole mitään piirroskuvia vastaan, päinvastoin oikeastaan.

    Ensinnäkin on yksi suunniteltu varsa, jota voisin tarjota:
    t. Pacifica de Ion, s. 19.7.17, i. Frivolidad HFA, e. Nouvion Laurencia
    Isä on meille poikkeuksellinen: sillä on KRJ-sijoituksia eli jos suunnitelmissa on laatuarvosteluita niin tästä nyt saa jotain pisteitä. Emä on kuvaton, mutta ruunikko, rautias, musta ja kimo ovat realistisia värejä sille ja nuo kaikki mainitsemasi ovat mahdollisia varsalle. Isällä on 2 polvea sukua, emällä 1, joten suku ei ole ihan tasainen, mutta osuu kyllä noihin toiveisiin.

    Sitten vanhemmista hevosista myynnissä voisi olla tamma Mecanda Ion, vuonna 2013 syntynyt oma kasvatti. Se on pari varsaa varsonut, tuo 17 syntynyt varsa jää meille, tulee olemaan tamma. Tällä on 2,5 polvea sukua ja väriksi määritelty ruunikko, taitaapi olla myös rekisterissä ruunikkona.

    Jos sitten tilausvarsaa haluat, niin voisin suositella emäehdokkaaksi tamma Azsharaa, sillä on nimittäin piirretty kuva. Se on suvuton ja jos olet kovin tarkka suvun tasaisuuden kanssa, niin tälle pitäisi etsiä jostain muualta ori, koska meillä ei suvutonta oria ole tällä hetkellä. Jos taas yhden sukupolven heitto ei haittaa, niin löytyisi esimerkiksi yksipolvinen Nouvion Calvino. Toki tilausvarsoja saa muistakin meidän hevosista, kun meillä nyt ei ole oikein oreja tarjolla.



  • Mulla olis tarjota isäehdokkaaksi 1-polvinen mustankimo Arcides More. Askellajipainotteinen ja muutamat sijat kisannut.



  • Multa löytyisi isäehdokkaaksi evm-sukuinen piirretty, pearlia kantava ruunikko PRE-ori. 🙂 Tämä kilpailee historiallisissa lajeissa ja tulee myös kisaamaan KRJ:ssä.



  • Suvuton samppanjavärinen ori Braviano tarjolla isiksi 🙂 Tämän varsasta saa myös ihan perusvärisen.



  • Ooh @jodochus tää on upee! Tästä on ehdottomasti saatava varsa 😍 Eli etsintään evm tamma!



  • Mulla ois perlino pre-tamma Angelica de Castillo (sivuton), jos kiinnostaa ni voisin tehä sille sivuja 😄 Jos voikko siis kelpaa 🤔 Esim. mustanvoikko voi näyttää ihan mustalta



  • @Nikki ei valitettavasti kuulosta siltä mitä haen tällä kertaa 🙂



  • ⬆



  • Multa löytyis nätti evm-sukuinen tamma! Teen sille sivut vaikka myöhemmin tänään (on muutenkin ollut to do -listalla viikkoja), niin linkitän sitten 😄 Tamma on kimo ja tulee kisaamaan KRJ:ssä, syntymäaika voi mun puolesta olla oikeestaan ihan millon vaan kun on tuonti kyseessä.



  • ⬆ painotan vielä, että emän ei tarvi olla piirretty 🙂



  • Negreta ja Amor tarjoutuu emäehdokkaiksi 🙂 Negreta on kilpaillut porrastetuissa ja Amor normaaleissa.



  • Hallavan maskotti Helada Blanca tarjoutuu emäehdokkaaksi! Kyseessä EVM sukuinen kimo ihan vaan tarinaheppa jolla ei tulla kilpailemaan ja varsallekaan ei ole mitään vaatimuksia. Jos innostun ja ehdin niin voin piirtää jonkun pienen emä-varsa kuvan 🙂



  • Bianca nyt ei ole kimo vaan perlino, mutta käytössä jalostukseen.



  • Kauheen vaikea päätös loppupeleissä! 😂 mutta @sarqquu Amorin voisin napata emäksi 🙂


 

10
Online

902
Users

11.9k
Topics

219.8k
Posts

Kysyttävää, kommentoitavaa tai palautetta? Ota yhteyttä suoraan ylläpitäjään (Tilli): maatila.pemberley@gmail.com.

Looks like your connection to Keskusta was lost, please wait while we try to reconnect.