Pelikeskustelu
-
Mie taas oon ollut jokseenkin kyllästynyt jo alusta alkaen tuohon taikaelikoiden kanssa tuusaamiseen, oikeastaan koko Tarvehuoneeseen. En ole jaksanut siihen milläänlailla panostaa ja käynkin lähinnä tekemässä (wiggenweld) potioneja. Ennen toista trialia tosin parantelin hieman statsejani, mutta muuten jäänyt koko homma hyvin vähälle huomiolle. Taikaelikoiden hoitaminen olisi mielestäni voinut olla huomattavasti helpompaa kuin nyt vaihdella aina asiaan kuuluvat "loitsut" paikoilleen.. olenkin useammin kuin kerran lähettänyt jonkun pikku ötökän kuuta kiertävälle radalle tai huitonut yksisarvisen kumoon kun olen joko unohtanut vaihtaa loitsuja tai laittanut ne eri paikkoihin ja näppäillyt väärin. Samoin Tarvehuoneen sisustaminen on jotenkin todella köykäistä enkä ole sitä tehnyt muutakuin ne pakolliset alun jutut. Oon kasvattanut pari thestralia ja yhden hevoskotkan eikä sekään homma jaksa oikein kiinnostaa.
Oon itse asiassa ollut nyt pelaamatta monta viikkoa, taisin juuri saada kolmannen trialin tehtyä tms.
-
@serena Tuo on kyllä työmaa. Yritin kehittää itselle toimivaa systeemiä järjestettyä ja sekin oli vähän haasteellista. Uhrasin yhden "kokonaisloitsuslotin" semmoisille turhanpäiväisille komennoille, joilla ei otteluissa tee mitään, kuten kiinniottolaukulle ja harjalle. Vivariumeihin sitten hankin kaikkiin ruokintapöntöt, niin ei tarvitse sitä loitsua käyttää periaatteessa ollenkaan. Mutta sisustaminen on kökköä ja värierot kalusteissa minusta liian pieniä, ja itseä jotenkin harmittaa, ettei monestakaan esineestä ole mitään iloa: miksi laittaa tuoleja ja sohvia, kun ei niissä kuitenkaan voi istua?
Mutta noin muuten tykkään taikaeläimistä ja käyn joka pelikerralla kaikki vivariumit läpi niitä moikkaamassa
-
Huomenna tulee Horizon Forbidden Westin lisäosa Burning Shores Ei mulla muuta. Tosin pelaamaan pääsen vasta ens viikolla, koska en loppuviikkona oo kotosalla.
-
@sonja Uu pitää katsoa nää cutscenet! En oo peliä pelannut yhtään, mutta tykkään siitä tarinasta sikana Tosi mielenkiintoinen. Tästä olis ilmeisesti myös tulossa MMO, ainakin jossain vaiheessa oli puhetta siitä.
-
@jayde Tää on mun ylivoimainen suosikkipeli Niin mielettömän kaunis ja todella mielenkiintoinen maailma! Elder Scrolls V: Skyrim on kova kakkonen, ja sen alotinki just alusta tota lisäriä odotellessa.
-
@sonja Mää pääsen pelaamaan Forbidden Westin kunnolla vasta kesällä (nyt se on vaan hiukan aluillaan), mutta Horizon Zero Dawn on mulla aivan ykköspeli ikinä Maailma on kyllä ihan huikea ja ootan kovasti että pääsen pelaamaan tuon FW:nkin loppuun, ja hyvä vaan jos lisäosakin tulossa niin onpahan lisää pelattavaa
Skyrimkin vanha lemppari, pitää varmaan taas joskus modata sitä ihan liikaa ja mennä seikkailemaan sinnekin.
-
Nonniih, nyt on sanottu rahoille heipat ja tehty tilaus lentosimulaattori HOTAS järjestelmästä, eli stick ja sen base sekä throttle tilattu. Huh, kyllä oli taas niin vaikeaa kun ei aikaisempaa kokemusta lentosimulaattoreista ja ohjaimista ole, et mitä ottaa, mitä arvostelua/saittia/blogia/yms kuunnella sen suhteen mitä merkkiä ostaa. Päädyin nyt kuuntelemaan reddittiä, sieltä kun löytyi ketju jossa pelaajat kommentoi omia kokemuksiaan niin alkoi oma setti hahmottua.
Lentokärpänen puraisi viikko sitten kun pääsin kokeilemaan Ilmailumuseolla (Vantaa) Airbus simulaattoria. Ihan huippu kivaa oli! Kun jostain innostun niin yritän heti kerralla panostaa laatutuotteisiin, eli niitä halvimpia markettiohjaimia ei nyt tilattu. Lasken sen varaan, et jos innostus lopahtaa heti alkuunsa niin saan myytyä ohjaimet kelpo hintaan seuraavalle tai jos innostus onkin pidempää niin näiden tulisi kestää vuosia eli pitkässä juoksussa fiksu sijoitus.
Nyt vaan tuskin maltan odottaa että noi tulee ja pääsen opettelemaan lentämistä MS Fligth Simulaattorilla.
-
Oon iät ja ajat aikonu ostaa Dead by Daylight: Silent Hill editionin, mutta alkuperänen on nyt ilmanen PS Extralla, joten upgradesin Extraan 2,41 eurolla ja latasin alkuperäsen ilmaseksi, että voin pelaa 9,95€ Nicolas Cage DLC:tä
-
@nikki Täällä myös DBD hullu Nicolas Cage oli instant osto
-
@Raituva Mä en oo ikinä pelannu mut lmaoooo mun on pakko päästä pelaa Cagellä
-
@nikki Suosittelen, ihan 6/5 Jos illalla kaipaa peliseuraa, niin lähen mieluusti "opettamaan"
-
@Raituva Ootan et mun ohjain lataa täytee ja sit lähen kokeilee
-
OKEI TÄÄ ON HAUSKAA
-
Onko kukaan kiinnostunut pelistä Baldur's Gate 3? Dungeons&Dragonsiin perustuva RPG-peli, yks vuoden isoimpia juttuja. Mä ostin ennakkoon, ens viikolla pääsee pelaa. Mä en oo koskaan ennen tutustunut DnD:n sääntöihin, mutta lueskelin vähän ja vaikutti tosi mielenkiintoiselta. Tää on myös turn based combat, mutta niin tuntu usein olevan myös Dragon Age Origins et eiköhän tää tästä
Jos jotakuta kiinnostaa, niin myös MMO-peliin Guild Wars 2 tulee uus lisäosa muutaman viikon päästä Pitää ottaa lomaa silloin xD
-
@tilli said in Pelikeskustelu:
Nyt vaan tuskin maltan odottaa että noi (ohjaimet) tulee ja pääsen opettelemaan lentämistä MS Fligth Simulaattorilla.
Keskiviikkona nuo tuli ja nyt ollaan kolme iltaa bindailtu noita nappeja, kalibroitu ohjaimia ja harjoiteltu lentämistä. On muuten tosi hankalaa toi nappuloiden ja säätimien bindaus, kylläpä sitä lentämiseen tarviikin ties mitä säätöjä.
Hauskaa toi lentely on, harmi että on vaan niin vähän aikaa harjoitella, ehkä hyvä jos 30min ilta.
-
@jayde uu kiinnostunut kylläkin mut rahatilanne on 0 ku pitää ehtii uutta autoo jne, rip
-
mie oon nyt tosi pitkään miettiny että haluisinkohan sen harry potter pelin. Peli-into on ollut aika huono viimeaikoina, tosin keväällä pelasin Unchartedit läpi ja se oli kivaa. Niin nyt mietin, että voisiko peli-ilo löytyä uuden pelin kautta vai meneeköhän raha vaan hukkaan ja onko se nyt kuitenkaan niin hyvä peli mitä on hehkutettu
-
@Spookiness Jos tykkää hyvin iisistä fiilistelypelimenosta, helpoista kombateista ja toistuvien puzzlejen etsimisestä ja tekemisestä, sekä kauniin mapin halki lentämisestä, niin mikä jottei. Jos taas kaipaa syvyyttä tarinaan juonellisesti, mielenkiintoisia persoonallisia hahmoja, peliteknillistä haastavuutta ja monipuolisuutta niin... no, sanotaanko, että HL petti minut monilta osin odotusten suhteen, enkä ehkä ostaisi uudestaan.
-
@alexiina-c tästä kuvailusta tulee jotenkin mieleen skyrim. Tai siinä ainakin on aika paljon samanlaisia tehtäviä, joissa pärjää samoilla taistelumetodeilla ja seikkailua on vaikka kuinka ja paljon. Eikä juonihenkilöt ole kummoisia Tosin, silti tykkäsin pelata sitä. Vaikkakaan, en koskaan saanut pelattua niin pitkälle, että olisin saanut sen tarinan päätehtävän loppuun
-
This post is deleted!