Löytyisikö ratsuttajaa?
-
Omistan tällaisen mukavan ja tasaiset luonteenpiirteet omistavan Hiiskun, joka hankositeen hajoamisen sekä kuntouttamisen jälkeen on palannut raviradoille. Se ei kumminkaan ole ollut ihan niin hyvä kuin ollaan odotettu, joten ajattelin jos kokeiltaisiin vaihtoehtoista treenimuotoa.
Etsin Hiiskulle ratsuttajaa, joka opettaisi sen ratsuksi ja sittemmin kävisi orilla säännöllisesti ratsastelemassa. En usko, että sen kanssa tulee olemaan ongelmia, mutta kaipaisin kokeneen ratsastajan, joka pystyy hevosen kanssa toimimaan myös itsenäisesti. Tarkoituksena olisi siis tehdä orilla kentällä jotain helppoja ratsastustehtäviä, jossa se käyttäisi itseään kokonaisvaltaisesti ja työskentelisi eri lihaksilla kuin juostessa. Mahdottoman laadukkaita tiloja meillä ei ole, mutta varsinkin näin talvisaikaan ratsastuskenttä on mainiossa kunnossa.
Käytännössä tämä tarkottaisi sitä, että tuleva ratsastaja kirjoittelisi jonkinlaisia tarinoita siitä, miten on edetty ja mitä on tehty. Merkintöjen ei tarvitse olla pitkiä tai varsinaisia valmennuspohjaisia tekstejä vaan lähinnä sellaisia fiilispohjalta kirjoitettuja. Sen suhteen annan siis täysin vapaat kädet.
Koska tuskin kukaan hyvää hyvyyttään aikaansa tällaiseen käyttää, niin voidaan sopia jonkinlaisesta tekstivaihdosta. Voin kirjoitella mieluiten päiväkirjamerkintöjä sekä luonnekuvauksia; jonkinlaiset valmennuksetkin onnistuvat. Tuontihevoset onnistuu, sukuselvitykset eivät ole vahvinta alaani.
-
-
Jos vielä keväämmällä ei ole ratsuttajaa löytynyt, niin Närhimäen Eemil siihen kyllä lähtisi, ihan kirjoittelun riemusta ilman mitään palkkaa.
Keväämmällä siksi, että nyt hän on pohjoisessa kausityöläisenä (Aihkia best). Muuten olisin heti tarttunut tilaisuuteen!
-
Kuulostaa ihan täydelliseltä projektilta Team Helanton poppoolle, Ainoa että meidän tyypit ei kyllä viihdy kauhean hyvin kylmässä, sen voin myöntää. Onko Hiisku nyt myös ajotreenissä? Jos ei niin olisiko mahdoton ajatus että orhi muuttaisi Danielin talliin?
Ymmärrän toki jos se ei käy, mutta siinä tapauksessa Danielin hieno perse ei varmaan kestä sitä xD
Mutta on mulla muitakin hahmoja jotka ovat vähän säätä kestävämpiä
Adaline Howman, hieman vapaamman kasvatuksen vauhtiveikko ja taiteilijasielu. Teatterilla on näytöskausi, joten arkipäivisin jää yllättävän paljon aikaa, joten sen ajan voisi täyttää ravurin opettamisella. Adaline kirjoittaa elämästään myös blogia, jonne Hiisku pääsisi myös vierailemana pidemmissä teksteissä, joista voi poimia myös orin omille sivuille tekstejä. Miltäs kuulostaisi?
-
Casperin päivään voisi mahtua suojärveläisten lisäksi projekti heppa, tämä mies totisesti taittuu ihan kaikkeen niin on kokemusta ravureista, niiden ratsutuksesta kuin tavallisista (laadukkaammistakin) ratsuista. Hienoja puitteita ei ole ikävä, Casper on maanläheinen heppu tätä nykyäänkin kun Suojärven tilalla asustaapi.