29.6.2019
Ärräpäät ja tuhannen sadattelut
Olin saanut jostakin loistava idean selata eläinsuojeluyhdistyksen sivuja etsiessäni itselleni lemmikkiä. Joku koira tai kissa olisi ollut ihan kiva, mutta menin sitten iskemään silmäni varsaan. Varsaan. Ihka oikeaan, elävään hevosen varsaan.
Olinhan minä aina hevosesta haaveillut, mutta olin aina ajatellut että ostaisin valmiin suomenratsun, joskus harmaassa tulevaisuudessa ja nyt kuitenkin sovin nimettömästä, roduttomasta orivarsasta kauppoja. Ori oli näyttänyt kuvissa niin tavattoman äkeältä, etten ollut yhtään varma mitä olin ostamassa, mutta minut oli vakuutettu että ei varsa mitään ole kellekkään tehnyt, kuhan nyt vaan on kesto äreä ja vihainen ja mököttää aina kun tilaisuuden saa. Olin siitä huolimatta ristinyt varsan jo Äksyksi.
Varsa oli löydetty huonokuntoiselta laitumelta emänsä kanssa jostakin päin etelä-Eurooppaa. Tammakin lienee ollut joku risteytys, tai ainakaan siitä ei rotuja pystynyt erottamaan silmällä eikä paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen sivuilla ollut moisia tietoja. Tammalle oli käynyt jotain, tainnut päästä huonokuntoisten hevosten turvakotiin ja sieltä ehkä adoptioon, mutta reilusti vieroitusikäinen varsa oli eläinsuojeluyhdistyksen kautta pistetty myyntiin ja jossakin mielen häiriössä olin ostanut sen. Minun hienon mustan suokkini jolla niitettäisiin kouluratojen palkintojen jakoja kuin elokuista viljaa… tai siis… roduttoman, nimettömän, kuvissa iki-vihaisen orivarsan, jonka kanssa tulisin todennäköisesti niittämään vain “universumin vihaisin varsa” kilpailuja.
Äksy oli laskeutunut edellisellä viikolla Suomeen ja tällä viikolla kiidätetty etelä-Suomesta minun asuinalueilleni, josta hakisin varsan lähitallille kunnes keksisin sille paremman ja pysyvämmän paikan.
Kaarsin autoni ja sen perään vuokratun hevoskuljetuskopin määränpääni pihaan ja autosta noustessani vastaan tuli iloinen, noin nelikymppinen nainen tervehtimään. Keskustelimme hetken varsasta, sen taustoista ja äkäisistä kuvista ja kerroin myös naiselle ristineeni varsan jo Äksyksi kuvien perusteelta. Nainen nauroi ja kertoi nimen kuvaavan sitä varsaa jonka hän oli minulle luovuttamassa. Keskustellessamme nainen alkoi johdattamaan minua kohti pieneen navettaan. Navettaan astuessani huomasin navetassa olevan kaikkia muita eläimiä paitsi lehmiä, käytävillä juoksenteli maatilan emännän kolme kirjavaa kanaa, käytävien kummallakin puolella mekasti vuohia ja lampaita, pari possua ja sekä alpakka karsinassaan. Alpakan karsinan takaa kuului paukahdus.
Käveltyämme paukahdusta kohti, selvisi mistä oli kyse. Uuden hevoseni karsinaan oli livahtanut kissa, jota varsa kovasti koitti hätistellä pois ja oli epäonnekseen paukauttanut etusensa kovaäänisesti karsinat erottavaan väliseinään.
Hetken varsaan tutustuttuani, lähdimme tilan omistajan kanssa viemään varsaa kohti kuljetuskoppia. Varsa lönni perässämme sangen tylsistyneen näköisenä ja aloin kyseenalaistamaan varsan terveyden tilaa. Varsa oli kuitenkin ennen ja jälkeen laivareissun tarkistettu eläinlääkäreiden toimesta, Suomen päässä se oli viikko sitten saaneet rokotukset ja silloin tarkistettu että varsa oli terve. Eikä se päälisin puolin vaikuttanut sairaalta, vain todella, todella, todella tylsistyneeltä ja kyrpiintyneeltä talutettavana oloon. Ori ei suostunut menemään koppiin kuin vain ja ainoastaan vinssattavana ollessaan ori päätyi koppiin. Onneksemme ori pysyi siellä nätisti sen aikaa kun nainen toi minulle varsan paperit. Suljimme luukun ja nousin autoon, käänsin ratin kohti lähitallia ja tulevaisuutta (upean) orini kanssa…
